UutisetHJK:n puheenjohtaja Jutta Laine-Ylijoki Iltalehden haastattelussa12.01.2021
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päättää tällä viikolla, aiotaanko lasten ja nuorten harjoitus-mahdollisuuksiin pääsyä parantaa koronatilanteesta huolimatta.
Helsingin Jääkiekkoklubi HJK:n puheenjohtaja Jutta Laine-Ylijoki myöntää Iltalehden haastattelussa tiistaina 12.1.2021, että jo nyt kevään rajoituksilla ja alkutalven rajoituksilla on ollut vaikutuksensa nuoriin.
– Rajoitukset näkyvät harrastajamäärissä jo nyt, Laine-Ylijoki sanoo.
HJK ei näe ongelmaksi sitä, että yksityisten hallien seurat pääsevät harjoittelemaan, vaikka omassa seurassa sisähallin käyttö onkin koronarajoitusten vuoksi kielletty.
– Tässä on monia näkökulmia, enkä lähtisi näitä asioita pohtimaan rinnakkain. Ei kukaan konkurssejakaan halua, Laine-Ylijoki sanoo.
HJK:n Jutta Laine-Ylijoki muistuttaa, että monet rajoitukset ovat kohdistuneet nimenomaan nuoren elämän tärkeisiin taitekohtiin.
– Nuorille tämä aika on pitkä. Niin kuin me kaikki muutkin, niin myös lapset ja nuoret alkavat väsyä tähän tempoiluun. Sekin nostaa kynnystä palata omiin harrastuksiin. Tilanne koskee myös kulttuuriharrasteita. Moni muukin harrastustoiminta on samassa tilanteessa. Taitekohdissa näin pitkä katko on aina kriittinen, Laine-Ylijoki muistuttaa.
|
02.08.2023 | HJK Kiekkokoulu |
03.08.2023 | Joukkueenjohtajien kokous ma 28.8.2023 klo 17:30-18:30 |
17.05.2023 | U18 Mestisjoukkueen uudet toimihenkilöt valittu |
30.03.2023 | HJKU16 Mestis Try Out kaudelle 2023-2024 |
28.03.2023 | HJK U18 Suomisarja avoimet jäät huhtikuussa |
27.03.2023 | HJK U8-U18 PÄÄVALMENTAJAT KAUDELLA 2023-2024 |
27.03.2023 | HJKU18 Mestis Try Out kaudelle 2023-2024 |
07.03.2023 | HJK Hockey Week 2023 |
15.12.2022 | HJK U7 joukkue perustettu |
08.11.2022 | HJK:n koti- ja vieraspelit Leijonat TV:ssa |
Siirry arkistoon » |