Uutiset

HJK:n puheenjohtaja Jutta Laine-Ylijoki Iltalehden haastattelussa

12.01.2021

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päättää tällä viikolla, aiotaanko lasten ja nuorten harjoitus-mahdollisuuksiin pääsyä parantaa koronatilanteesta huolimatta. 
Helsingin Jääkiekkoklubi HJK:n puheenjohtaja Jutta Laine-Ylijoki myöntää Iltalehden haastattelussa tiistaina 12.1.2021, että jo nyt kevään rajoituksilla ja alkutalven rajoituksilla on ollut vaikutuksensa nuoriin.
– Rajoitukset näkyvät harrastajamäärissä jo nyt, Laine-Ylijoki sanoo.
HJK ei näe ongelmaksi sitä, että yksityisten hallien seurat pääsevät harjoittelemaan, vaikka omassa seurassa sisähallin käyttö onkin koronarajoitusten vuoksi kielletty.
– Tässä on monia näkökulmia, enkä lähtisi näitä asioita pohtimaan rinnakkain. Ei kukaan konkurssejakaan halua, Laine-Ylijoki sanoo.
HJK:n Jutta Laine-Ylijoki muistuttaa, että monet rajoitukset ovat kohdistuneet nimenomaan nuoren elämän tärkeisiin taitekohtiin.
– Nuorille tämä aika on pitkä. Niin kuin me kaikki muutkin, niin myös lapset ja nuoret alkavat väsyä tähän tempoiluun. Sekin nostaa kynnystä palata omiin harrastuksiin. Tilanne koskee myös kulttuuriharrasteita. Moni muukin harrastustoiminta on samassa tilanteessa. Taitekohdissa näin pitkä katko on aina kriittinen, Laine-Ylijoki muistuttaa.

HJK_Jutta_20200831_15.jpg

09.08.2024Joukkueenjohtajien kokous ma 26.8.2024
03.06.2024HJK Kiekkokoulu
14.05.2024Joukkueenjohtajien kokous ma 27.5.2024 klo 17:00-18:00
20.03.2024HJK päävalmentajat 2024-2025
19.02.2024HJK Hockey Week 2024
02.01.2024Kevätkauden 2024 HJK Kiekkokoulu
03.08.2023Joukkueenjohtajien kokous ma 28.8.2023 klo 17:30-18:30
02.08.2023HJK Kiekkokoulu
17.05.2023U18 Mestisjoukkueen uudet toimihenkilöt valittu
30.03.2023HJKU16 Mestis Try Out kaudelle 2023-2024

Siirry arkistoon »